sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Virkattuja koruja

Yhtään en enää muista mistä tämä koruinspiraatio tuli, mutta joka tapauksessa se tuli reilu viikko sitten ja näpersin muutaman korun. Erityisen ihana on alimmaisena oleva kaulakoru.

Nämä kolme ensimmäistä korvakorua (ja alin kaulakoru) on tehty 100 virkattua kukkaa -kirjasta. Kevyesti tärkkäsin valmiit virkkaukset vesi-sokeriseoksessa. Korvakorun muut osat ostin Sinellistä.
virkattu korvakoru
Haavanlehti & pajunlehti

virkattu korvakoru
Sinitähti

Nämä isoäidinneliö korvikset olen tehnyt jo vuonna 2012, mutta nyt vasta tärkkäsin ja otin käyttöön.
virkattu korvakoru

Ensin tästä isosta mustasta "lumpeesta" piti tulla korvakorut, mutta ajatus muuttui matkan varrella kaulakoruksi ja ai, että siitä tulikin sitten ihana!
virkattu kaulakoru
Lumme

Koruja on tulossa jossain kohtaa lisää. 
Mielessä muhii uusi kaulakoru ja toukokouun alkupuolella menen Makramee korukurssille. 
Koukuttavaa puhaa ja kaiken lisäksi pienellä vaivalla saa näyttäviä koruja aikaiseksi. 

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Virkattu laukku

Tämä laukku ei ollut alunperin to do -listan alkupäässä, mutta kun virkatun villatakin tekeminen alkoi tökkimään, otin tämän laukku ihanuuden koukulle.

Ohje on Molla Millsin Virkkuri 2 -kirjasta. 
Lankana minulla on Liina Kalalanka, 18-säikeinen, koukku on 2,5 mm. 
Langat ostin viime syksynä Suoman Langan osastolta Kädentaidot -messuilta.

molla mills virkattu laukku


Laukkua oli mukava virkata, tosin vasemman käden etusormi oli aika kovilla välillä. Laukku virkkaantui noin kahdessa viikossa. Vuoren ja hihnojen kanssa menikin sitten toiset pari viikkoa.

Eurokankaasta löytyi saman väristä verhokangasta, josta äitini ompeli laukkuun vuoren. Nappipuodista löytyi sopivan väristä nyöriä, josta taiteilimme hihnat. Hihnat olikin laukun haastaviin osuus, mutta olen kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen. 

 

Uitin nyörien päät liima-vesiseoksessa ja annoin kuivua. Viimeistelin "kahvat" vielä virkatulla päällisellä. 
Pienet virheet tekevät meistä ainutlaatuisia

Laukku valmistui viikko sitten, ja onkin päässyt jo käyttöön.  
Tykkään, tykkään, tykkään!


sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Virkattu villatakki

Note to myself: mieti oikeasti kaksi kertaa ennen kuin alat virkkaamaan vaatteita.
Tytön villatakin onnistumisesta rohkaistuin myös tekemään sellaisen itselleni. Alkuun en takkiin ollut niin tyytyväinen kuin olisin halunnut, mutta mitä enemmän sitä pidän päälläni, sitä enemmän siitä tykkään. Onhan se itse tehty <3

Mitään huikeeta visiota minulla ei ollut kun takkia aloin virkkaamaan.
Langat olin ostanut TitiTyystä Jyväskylästä joulukuisella retkellä.
Lankana on Semilla Melange (värit SM16 ja SM 06), koukku on 3,5 mm. Koko takki on tehty puolipylväillä, nappilistat ja kauluksen reuna on kiinteillä silmukoilla.
Virkkaamisen aloitin helmikuun puolivälissä.

virkattu villatakki

Takki on virkattu ylhäätä alas, aloitussilmukoita oli 120. Takin virkkaus eteni hyvin ensimmäiset kaksi viikkoa. Sitten iski kyllästyminen. Takki olikin varikolla pari viikkoa, kunnes päätin ryhtyä hihahommiin. Hihoissa ja muisssa viimeistelyhommissa meni reilut pari viikkoa.

Erittäin tyytyväinen olen nappeihin (ne löytyi Nappipuodista) ja varsinkin nappien ompeluun ja nappilistaan. Niitä jännitin tässä projektissa ehkä eniten. Myös hihasamojen ompeluun olen tyytyväinen, saumasta tuli siisti.  Hyvä ohjevideo saumoihin löytyy täältä.




Takin liotus ja  "pingotus" olikin sitten jännittävin osuus lopulta. Takki pääsi likoamaan kaksi kertaa, koska ensimmäisellä kerralla takki venähti ihan hirmuisesti. Hihat venähtivät ainakin viisi senttiä ja yläosa roikkui ihan muodottomana. Ihan vaan muutama kirosana pääsi ilmoille. Oli todella kiva yrittää kutistaa jo venähtynyttä luomusta. Mutta se onnistui! Ei ehkä täydellisesti, mutta riittävästi.


Tämän projektin myötä olen taas pikkuisen viisaampi. Tiedän mitä tehdä toisin, jos joskus villatakkia alan vielä tekemään. Ei voi muuta kun todeta, että tekemällä oppii ja erheistä viisastuu! 

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Virkatut nallet

Tuntuu, että en ole pitkään aikaan saanut mitään valmiiksi. Monta projektia on ollut työn alla useita viikkoja. Mutta nyt ikuisuusprojekteiltakin välillä vaikuttaneet alkavat valmistumaan.

Nämä nallet ovat valmistuneet maaliskuun puolella, mutta molemmat meni lahjaksi, joten ovat olleet hys hys -projekteja tähän asti. Muutkin projektit ovat ihan kohta valmiit; villatakki -projekti on langanpäätteilyitä vaille valmis ja laukku-projekti odottaa hihnojen viimeistelyä.  Joten niistä kuulette ihan kohta lisää.  Kuten myös suunnittelemistani pehmoista ja amigurumi balleriinasta. Näistä on jo esimakua Instagramin puolella. Hui kuinka jännää!

virkattu nalle

Näitä nallekaveruksia aloin miettimään jo alkuvuodesta.
Olin joskus aikaisemmin törmännyt näihin ihanuuksiin Ihan Oikeassa Blogissa.

Ruskea nalle matkasi työkaverini vastasyntyneelle vauvalle ja sininen nalle omalle pojalleni nimipäivän kunniaksi (kun hän on useaan otteeseen todennut, että hänellä ei ole äidin tekemää nallea, vaikka sisauksilla on. Auts!)

Molemmissa nalleissa on kahta eri lankaa. Hyödynsin lankavarastoni jämiä. 
Lankoina on Novitan Luxus Cotton ja Tennessee. Koukku oli 2,5 mm. 
Pinkki huivi on neulottu Blend Bamboosta ja musta huivi Cataniasta, puikoilla 3,5 mm.
Ohje löytyy täältä.

Tykkään tehdä näitä pehmoja, mutta en ole koskaan pitänyt osien yhdistämisestä. Näiden kaverusten kohdalla tajusin, että en ole vaan osannut! YouTube on täynnä mahtavia ohjevideoita, joita lähdin selailemaan ennen kuin aloitin osien yhdistämisen. Ja WAU! Ei se niin kauheata olekaan, kun on vaan oikea tekniikka. Tässä linkki yhteen hyvään videoon. 

  




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...