Virkatut taulut ( ja muutama sisustuskuva)



Kävin iltapäivän iloksi läpi valokuvia, ja löysin viime elokuulta muutaman kivan "sisustuskuvan". 
Viime elokuussa sain valmiiksi tuon pinkin pöytäliinan, joka päätyi sitten seinälle. Seinällä, takan päällä,  on muutama muukin virkattu taulu.




Kuun vaihteessa tulee neljä vuotta tässä talossa. Vielä vähän on keskeneräistä, kuten kuvasta näkyy.  Ja ne kuuluisat listat, ne on osittain edelleen laittamatta. Mutta onneksi ne ei asumista estä. Ja kyllä, silmä tottuu, tuota seinäkään ei itse edes huomaa. 


Tästä taulusta pinkin ja violetin tein toissa kesänä viiriä varten.
Harmaa on tehty samalla ohjeella kuin violetti, mutta ohuemmasta langasta.


Tämä on tehty jo elokuussa 2014, mutta on odottanut sopivaa sijoituspaikkaa ja lopulta muita tauluja.  Ohje tuohon löytyy Suuri Käsityölehti 8/2014 -lehdestä. Materiaalina on matonkude. 


Keittiön pöytä on meidän kodin sydän.
Se on niin keskeisellä paikalla ja siinä tehdään kaikki. Kuvaushetkellä miehellä oli siinä kesken 1000 palan palapeli. Pöydän ääressa lapset tekee läksyt, askartelee ja piirtää. Minä ja mies istutaan sen ääressä läppäreiden kanssa, ja uskokaa tai äläkää, mutta tämän pöydän ääressä minä useimmiten myös virkkaan. Toki siinä myös syödään. Keittön pöydästä lisää kuvia löytyy täältä

                         

Kommentit

  1. Kivat taulut! Oletko käyttänyt taulupohjia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen Biltemasta löytänyt nuo taulupohjat, ovat varmaankin tarkoitettuja maalaamiseen. Mutta hyvin käyvät tähänkin tarpeeseen.

      Poista
  2. Tosi kiva idea ja kerrassaan mainio paikka tauluille takan päällä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit

Instagram @virkkuumaniassa