lauantai 15. lokakuuta 2011

Ex tempore kauluri

Oli pakottava tarve tehdä kauluri.  Ennen aloittamista tarvitsin pyöröpuikot kokoa 60cm. Sellaisia sitten menin ostamaan, ja mukaani jäi kerä Novitan uutuuslanka nimeltä Noki. Toista kerää ei tarvitse ostaa. 

Novitan lehdessä Syksy 2011 oli Noki -langalle kaulurin ohje. Siispä tein kaulurin. Ja kyllä siitä ihan käyttökelpoinen tuli, mutta langasta en vaan tykkää sitten olenkaan.



Tämä kauluri on ollut jo toista viikkoa valmiina, ja se joka minun piti aluperin tehdä on edelleen aloittamatta. Tuli kaikkea muutta 'kiireellistä' neulottavaa tilalle ja pitää jo aloitetut virkkuut saada valmiiksi. Yritän pitäytyä periaatteessa, että olisi vain yksi virkkuu ja yksi neuletyö kesken kerrallaan.  Helpommin sanottu kuin tehty!

tiistai 4. lokakuuta 2011

Ruutuja, ruutuja ja lisää ruutuja


Tätä kirja ihanuutta hypistelin jo kesällä yhdessä kirjakaupassa. Kirja on siis Jan Eatonin 200 virkattua ruutua. Kirjan hinta oli tuolloin reilut 30 €, mikä minua kauhistutti. Kunnes kuulin kansalaisopiston kurssivetäjältä, että hän oli löytänyt kirjan alle 13 €:lla Nokian Kolmenkulman ABC:lla olevasta kirjakaupasta. Sinne siis matkani kävi heti seuraavana päivänä.


Ja ai että mitä ruutuja!!
Koskahan sitä ehtisi jotain uutta peittoa tai vaikka tyynynpäällistä aloitella?

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Puikoilla ja koukulla tällä hetkellä

Viime viikolla alkoi taas ihana kansalaisopiston käsityökurssi, jossa aloitin ihka ensimmäisten sukkien neulomisen! Vähän on neulominen säätämistä viiden puikon kanssa, mutta kai se siitä harjaantuu.
Uuden virkkuunkin aloitin, kyseessä on tytön mekko,jonka pitäisi olla valmis marraskuun alussa 1v. synttäreille. Ja toivottavasti tästä tekeleestä tulee oikean kokoinen!
Pahoittelen valokuvien laatua, kännykällä ei niitä parhaimpia kuvia saa.


maanantai 12. syyskuuta 2011

Virkattuja koreja

Kesällä ostin Lankamaailmasta kaksi kiloa valkoista matonkudetta, tietämättä vielä tehdäkkö siitä maton vai monen monta koria. Elokuussa iski kori-inspiraatio, ja hyvä korin ohje löytyi Kauhavan Kangasaitan sivuilta. Alkuun paksun kuteen virkkaaminen kävi voimille, mutta kun löytyi rytmi ja koukusta hyvä ote, korin virkkaaminen oli tosi mukavaa. 

Ohjeessa oli, että kori olisi halkasijaltaan n. 30cm, mutta tietenkään minun korista ei niin isoa tullut. Alkuun käsialani oli tosi tiukkaa, olisi pitänyt varmaan tehdä esim 10 mm koukulla, jotta olisin saanut suurin piirtein saman kokoisen kuin oheessa. Ohjeessa oli koukku 8mm, jota minäkin käytin. Kudetta meni 630g.
Tämän kruunukorin (niin kuin poikani sitä kutsuvat) ohjeen löysin Moda 4/2010 -lehdestä. Tätäkin oli hauska tehdä, se koostuu pohjaa myöten pylväistä. Koukku oli 8 mm ja kudetta meni 330g.

Nämä korit ovat meillä olohuoneessa ja säilyttävät tällä hetkellä minun työnalla olevia virkkauksiani.

Kori-inspiraation vallassa tein vielä tällaisen pienen korin ystävälleni tupaantuliaslahjaksi. Koukku samainen 8mm ja kudetta meni 260g.

Kudetta on vielä vajaa 800g jäljellä, mikä ei yksinään ainakaan mattoon riitä. Täytyy odottaa uutta kori-inspiraatiota! Löytyyköhän mistään neliön tai suorakaiteen muotoisen korin ohjetta?

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Mittarimadot ja uusi peitto työn alla

Kylläpä aika rientää, siitähän on jo melkein kuukausi kun viimeksi sain tänne jotain päivitettyä. Suurin syy lienee taloprojektimme. Paljon on aikaa käytetty suunnitteluun ja budjetointiin ja vihdoin tällä viikolla saadaan rakennuslupahakemus jätettyä. Sitten helpottaa, hetkeksi!

Jotain kyllä olen saanut virkattuakin, ihme kyllä! Nämä mittarimadot tein pojille. Ohje löytyi Crochet me -sivustolta, joka oli minulle ihan uusi tuttavuus. Täytyy vielä ajan kanssa tutustua sivustoon, pikaselailun perusteella näytti siltä, että monta ihanaa ohjetta odottaa ottajaansa!

Lankana käytin 7 veljestä, pojat saivat itse valita värit.

Keväällä olin aloittanut torkkupeiton teon dominoneuletekniikalla. Kesällä yritin jatkaa ihan lähtökuopissa olevaa tekelettä. Mutta mutta, neulominen takkusi ja takkusi, ja inspiraatio oli todellakin hukassa. Sitten muistelin toista  keskeneräistä nuken peittotekelettä (virkattuja kuusikulmioita), joka myöskin takkusi. Värit eivät miellyttäneet, niistä tuli jotenkin levoton olo. Ja hups keikkaa, päätinkin hylätä dominopeiton ja tehdä niistä langoista virkatun kuusikulmiopeiton. Näitä kulmiota nyt virkataan sitten ihan maniassa : ) Joku satakunta näitä varmaan täytyy virkata ja toivottavasti valmista on viimeistään sitten kun meidän talokin on valmis! Olohuoneen sisustus suunnitellaan tämän peiton mukaan... : )



Päässä muhii  jo uudet torkkupeittoideat. Jos vaikka lapsille saisi sellaiset virkattua tai neulottua, kirkkaissa väreissä, vaihteeksi!

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Asuntomessujen antia

Teimme miehen ja tytön kanssa päivän retken Kokkolaan asuntomessuille (pojat jäivät ukin ja mummun hoitoon). Yllättävän hyvin meni, myös tytöllä, yhteensä noin 8 tunnin autossa istuminen päivän aikana. Ajomatkan aikana olisi hyvin saanut virkattua, mutta harmitus sentään, kun siitä tulee niin huono olo, etten viitsinyt tällä kertaa edes kokeilla.

Messuille lähdimme hakemaan ideoita ja inspiraatiota omaan rakennushankkeeseen, joka on siis vielä ihan lähtökuopissa. Ja kyllähän siellä ihmeteltävää ja katseltavaa riitti. Iltalukemista joksikin aikaa..

Bongailin tietty myös kaikkea itse tehdyn näköistä, eli virkattuja tai neulottuja sisustustuotteita. Yllätyksekseni niitä oli aika vähän. Tässä ne mitä löysin.

Huone, joka omistettu vain käsitöitä varten. Tälläinen on minullakin haaveissa, tai edes joku pieni käsityönurkkaus : )

Aivan ihana neulottu peitto! Arvelen siis, että on neulottu?? Miten neulomalla saa tuollaista kuviota? Aivan ihana!! Huomatkaa virkatut kannut sängyn vieressä!

Virkattu wc-matto. Tälläinen on minulla jo joskus tehtävä-listalla! Matonkuteetkin on jo ostettu, mutta en tiedä teenkö ensin langoille säilytyskorin vain maton.

Tytön huone, jossa keskellä lattiaa Novitan minikerät.

Ihana keltainen torkkupeitto!

Paljon on päässä nyt uusia ideoita vanhojen seuraksi! Saa nähdä joskus tulevaisuudessa kuinka paljon uusi kotimme sisältää itse virkattuja ja neulottuja sisustustuotteita. On ainakin aikaa suunnitella ja tehdä ennen kuin muuttopäivä koittaa...

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Virkattu myssy

Citymarketissa viikolla laitettiin osaa Novitan langoista myyntiin alennuksella. Mukaani tarttui Miami -lankaa useampi kerä. Ja pitihän siitä sitten päästä jotain pientä virkkaamaan. 


Ohje löytyi Novitan Kesä 2011 -lehdestä, lankana siis Miami ja koukku 3½mm. Myssystä tuli juuri oikean kokoinen (en tehnyt ihan niin korkeata mitä ohjeessa luki, olisi muuten ihan tytön silmillä). Tyttö  taitaa pitää sitä usein vielä tänä kesänä päässään : )

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Virkattu hiuspanta

Pikaisesti virkkasin tytölle mekkoon sopivan hiuspannan.  Panta on tehty kahdella kerroksella pylväitä ja kukan ohje löytyi täältä. Lankana sama kuin mekossa, Coatsin Cotton Mix ja koukkuna 3½ mm.


keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Verhon kokoinen käärme

Vanhoja äitini käsityölehtiä selatessani, huomasin yhdessä lehdessä neulotut käärmeet. Satuin näyttämään pojille kärmeiden kuvia ja mikähän oli lopputulos? 

Annoin poikien valita itse värit. Vanhin poika halusi ehdottomasti pinkin ja nuorempi vihreän. Voipi kyllä olla, että äiti lisää muitakin värejä raidoituksen muodossa. Värin lisäksi ohjeeksi tuli, että käärmeen pitää olla iiisooo, ainakin verhon kokoinen ja että sillä voi pojat ja isä ratsastaa! Jep....
Aloitin jo kerran käärmeitä neulomaan, mutta purin tekeleet (en siis kovin pitkälle ollut vielä päässyt) ja päätin sittenkin virkata kiinteillä silmukoilla. Pinkki lanka on Novitan Ilonaa ja vihreä Tennnesseetä. Hännästä lähdin liikkeelle ja siitä ei ihan niin suippoa tullut kun ajattelin (purin ainakin kolme kertaa), mutta tämä saa kelvata. Ihan on tarpeeksi tekemistä siinä verhon kokoisessa... : )

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Virkattu mekko

En meinaa itsekkään uskoa, mutta tässä se on, ensimmäinen virkattu mekko! Aikamoisella vauhdilla se tulikin, perjantaina aamusella aloitin ja valmista oli sunnuntaina iltapäivällä. 

Hassuinta on se, että mekosta piti tulla kokoa 80 (1v), mutta tässä se on nyt tytön päällä 8kk, jonka vaatekoko n. 70 cm. Taas taisi äidillä olla tiheydet ja käsialat eri luokkaa kuin ohjeessa : ) Alun perin mekkoa piti tehdä ajan kanssa, koska onhan tässä vielä aikaa ennen kuin tyttö on tuon 1 v. Mutta kun huomasin, että mekosta tuleekin pienempi, ajattelin, että mitä turhia, tehdään tytölle sitten hellemekko, millä voi sunnuntaina juhlistaa 4v. isoveljeä.





Ohjeen löysin Suuri Käsityölehdstä 07/10. Lankana käytin Coatsin Cotton Mixiä, jota löysin KodinYkkösestä jokin aika sitten. Koukku on 3½mm. 

Seuraavan kerran kun alan jotain vaatekappaletta virkata tai neuloa, on varmaan parempi perehtyä neuletiheyteen  ja tehdä mallitilkku. Suunnitteilla on toinen virkattu mekko, joka olisi tarkoitus tehdä tytön 1v syntymäpäiväjuhliin. Mekon tulisi sitten kyllä olla oikean kokoinen...luulen, että jätän ko. mekon aloittamisen syksyyn, jolloin aloitan taas kansalaisopiston käsityökurssin. Sieltä varmasti saan neuvoja.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Kirjekuorikukkaro

Vanhan lompakkoni päädyttyä käsilaukkuvarkaille Brnon reissullamme, uusi lompakkoidea oli jostain löydettävä. Kuin tilauksesta näin ihanassa Koukutettu -blogissa virkatun kirjekuoren.  Tuumasta toimeen siis!

Kirjekuoresta tuli korkeussuunnassa hieman liian iso korttikukkaroksi sellaisenaan, ja pieneksi ongelmaksi muodostui kukkaron sulkeminen. Koska halusin sitä uutena lompakkonani käyttää, päätin "venyttää" kuoren kantta alemmas ja ompelin taakse hyvän (ehkä liiankin jämäkän) nepparin.

Virkattu sydän kukkaron päälle löytyi täältä. Lankana käytin Brnosta ostamaani merinovillan ja akryylin sekoitusta, oli muuten tosi ihanan tuntuista työstettävää tuo lanka. 

Vauhtiin kun pääsin niin pitihän minun kukkaro samalla tyylillä virkata myös synttäreitä viettävälle kälylle. Tästä kukkarosta tein vähän pienemmän, ja siitä tulikin nipin napin sen kokoinen, että sinne kortit mahtuvat. 

Ohje virkattuun kukkaan löytyi täältä. Lankana tässä on Novitan Tennessee.

Pienet merirosvot

Vanhempi pojistani halusi yhtenä aamuna pukeutua merirosvoksi. "Äiti, mennään sellaiseen kauppaan josta saa merirosvotarvikkeita". No, kauppaan ei menty, vaan isä askarteli pojille merirosvon koukun, miekan ja hatun. Äiti virkkasi pienille merirosvoilleen silmälaput.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Ulkomaan tuliasia

Tässä nyt niitä lankoja mitä tarttui mukaan Brnon lankakaupoista. Tilpehööri- ja askartelukaupasta (kaupan nimeä en muista) mukaani jäi puuvilla,- merinovilla,- ja akryylilankaa.

Vasemmalla on liukuvärjättyä 100% puuvillalankaa, puikkosuositus on 4-4,5 mm.  Aitoa tsekkiläistä. Keskellä on neljä kerää lankaa, jossa on 50 % merinovillaa ja 50% akryylia. Myöskin tsekkiläistä. Näistä on pieni virkkaustyö jo tekeillä, mutta siitä lisää myöhemmin : )
Oranssinkirjava lanka on 100% akryylia, puikkosuositus on 4-4,5 mm. Lanka on kotoisin Turkista. Tästä langasta virkkasin ns. mallitilkkua ja lanka voisi näyttää hyvältä esim. patalappuina tai pannunalusina.

Erittäin ikävän käsilaukkuvarkauden takia menetin yllä olevien lankojen kuitin (kuten myös siis itse tehdyn lompakon, luottokortin ja kännykän ja yhden lempilaukuistani), joten lankojen hinnoista minulla ei ole kunnon muistikuvaa. Muistaakseni ne oli jotain 2-3 eur /kerä. Pääsääntöisesti langat ovat siellä halvempia kuin Suomessa. Alkaisikohan käly toimittamaan minulle lankoja aina tarvittaessa?

Nämä kerät lähtivät mukaani MarLen -kaupasta. Punaisessa langassa on 60% villaa, 20% akryylia, 15% mohairia ja 5% lurexia. Puikkosuositus on 8 mm. Kerä (100g) maksoi vajaat 5 eur.  Ruskea lanka höystettynä ohuemmalla kuparilangalla on 80 % puuvillaa ja 20 % viskoosia. Puikkosuositus on 4 mm. Kerä (100g) maksoi noin 2,5 eur.

Nyt on lankoja joksikin aikaa, varsinkin kun juuri ennen reissua vierailin myös Lankamaailmassa. Täytyy yrittää kiertää nyt lankakaupat kaukaa ja käyttää vain varastosta löytyviä lankoja.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Terveisiä Tsekin tasavallasta, Brnosta!

Lähdimme koko perhe ex tempore -matkalle Tsekkeihin, viettämään juhannusta mieheni veljen perheen luo. Tietenkin visiitti paikalliseen lankakauppaan kuului matkaohjelmaan. Etukäteen olin netistä  löytänyt vain yhden(!) lankakaupan, joka sijaitsee Brnossa. Käly onneksi muisti myös yhden askartelu- ja tilpehöörikaupan, jossa oli muistaakseen nähnyt lankoja.

Ensimmäisenä kävimme ihan Brnon keskustassa sijaitsevassa askartelu- ja tilpehöörikaupassa (harmittaa kun en innoltani tajunnut ottaa valokuvaa saati kaupan nimeä ylös). Kaupassa siis myytiin kaikkea maan ja taivaan väliltä; oli siis lankoja, nappeja, helmiä, kirjonta- ja askartelutarvikkeita, keramiikkaa, Myyrä-tavaraa eli siis myös tavallista matkamuistokamaa.

Netistä löytämäni kauppa, MarLen, sijaitsi vähän kauempana keskustassa, mutta sinne pääsimme kätevästi ratikalla. Kaupassa myytiin lankojen lisäksi kankaita, nappeja ja muita käsityötarvikkeita.



Näiden hyllyjen edessä iski mikäs muu kuin valinnan vaikeus. Jotainhan oli siis ihan pakko ostaa, ja kun varsinaisesti en tarvinnut mihinkään projektiin lankaa, niin päädyin ostamaan sellaista mikä miellytti silmää ja josta joskus voisin kuvitella jotain tekeväni.

Lisää ostamistani langoista ja hinnoista kunhan saadaan kerät kuvattua!

Perhosia, perhosia

Harmittavan vähän aikaa näyttää jäävän blogeilulle, mutta jos nyt ehtisi pävittämään viime aikaiset tapahtumt kun mieskin on lomalla : ) 

Nämä perhoset valmistui ennen juhannusta, malli on sama kuin aikaisemminkin. Yksi perhonen liiteli ystäväni tyttärelle syntymäpäiväkortin mukana ja yksi perhonen lensi Tsekkeihin, Brnoon, ja yksi (se vaaleanpunainen) lentelee meidän jääkaapin ovessa.



sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Ongelma!! Nyt tarvitaan apua...

Selailin vanhoja Moda -lehtiä, ja löysin nrosta 1/2008 seuraavan virkatun yhden koon liivin. En ole juurikaan vaatteita neulonut tai virkannut, ja malli näytti sen verran yksinkertaiselta, että päätin sellaisen itselleni tehdä.

Ohjeessa on lankana Katia Sherpa, ja eihän sellaista enää mistään löytynyt. Lankamaailmassa vierraillessani kysyin myyjältä neuvoa, että millä langalla ohjeen langan voisi korvata. Hän ehdotti langaksi heidän uutuutta Hjertegarnin Soon -lankaa. Tyydyin siis siihen.

Ja eihän siitä mitään tullut. Virkkasin ihan innoissani, kunnes tajusin, että tästä tulee kyllä ihan liian pieni. Ehdin virkata niskaosuuden ja toista etumusta kunnes älysin vähän sovittaa kappaletta päälleni. Kappale on ainakin puolet liian pieni. Argh!!!


Sitten vaan tutkimaan mikä pielessä! Netistä löysin hyvin vähän tietoa Katia Sherpa -langasta. Silmiini osui foruumi Ihan itse, jossa mainittiin Sherpan tiheys 12 s x 18 krs = 10 cm. Ostamani Soon -langan tiheys on 14 s x 22 krs eli siis hiukan ohuempaa, vai? Ohjeessa on koukkusuositus 5 mm ja Soon -langassa on 6 mm. Virkkasin 5 mm koukulla. Niin ja tärkeä pointti on myös se, että ohjeessa mainitaan tiheys, joka on 11 s ja 4 krs mallivirkkausta. No mitattuani oman tekeleeni niin silmukoita oli ties kuinka monta enemmän ja kerroksia oli kuusi neljän sijaan! Hohjoijaa...

Minkä kokoisella koukulla mun pitäisi virkata, jotta saisin suurin piirtein oikean kokoisen?? Ei taida 6 mm koukku riittää? Entä 8 mm? vai pitääkö mun etsiä kokonaan toinen lanka? Auttakaa te kokeneemmat....

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Vihdoin valmis!

Oih ja voih, ehtiihän sitä tännekin joskus! Viime päivityksestä onkin vierähtänyt jo pari viikkoa. Käsitöille ja blogeilulle ei ole paljoa ollut aikaa, yhtäkkiä kaikki aika menee tonttipapereita pyöritellessä, taloa suunnitellessa ja nykyisen kodin myyntipuuhissa. Viime viikolla päivän viimeiset tunnit käytin suurehkon hyshys-projektin loppuunsaattamiseen.

Kyseessähän oli siis syntymäpäivälahja omalle äidilleni. Keväällä kärsin pahasta peittomaniasta, joka alkoi lasten serkulle tekemästäni peitosta, ja jatkui dominoneulepeitossa (joka edelleen lähtokuopissa), eikä loppua näkynyt kun piti äidille jotain neuloa, ja kas vain peitto!

Ohjeen löysin Novitan Syksy 2010-lehdestä, ohje nro 62. Lankana on Isoveli, ja peitto neulottiin kaksinkertaisella langalla 10 mm puikoilla. Lankaa meni noin 10 kerää. Kiireessä unohdin mitata peiton koon. Peittoa oli erittäin mukava neuloa telkkaria katsellessa, tosin toissaviikkoinen helejakso ja iso kasa peittoa sylissä ei kauhean mukavaa ollut. Saajakin oli erittäin iloinen uudesta torkkupeitosta!

Neulomisen aloitin huhtikuun puolessa välissä (ekat langat ostettu 12.4.) ja valmiiksi tuli viime lauantaina   11.6.  Kaksi kuukautta meni aikaa, ja välissä oli kyllä päiviä ja jopa viikkoja kun en peittoa juurikaan tehnyt. Loppua kohden tuli sitten hieman kiire, mutta juuri ajallaan valmis.


Seuraavalla kerran kun alan suunnittelemaan lahjaa, niin mietin kyllä kaksi kertaa, että onko se peitto ; )
Pitihän sitä sitten myös tehdä kortti syntymäpäiväsankarille, ja ajattelin tehdä perhosen, jonka ohjeen olin löytänyt perhosia aikaisemmin tehtaillessani. 

Tämän ihanuuden ohjeen siis löysin Ravelryn kautta, Charmed Yarn -blogista. Lankana minulla on Novitan Nalle, koukkuna 3½ mm, ja yksi valkoinen piippurassi. Varsinaista korttia ei siis tullutkaan vaan perhonen joka nyt lentelee äidin jääkaapin ovessa. Näitä perhosia tulee varmaan lisää jossain vaiheessa, ovat niin söpöjä!
Nyt kun tämä projekti on saatu päätökseen, voi innolla aloitella uusia virkkausprojekteja!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...